tiistai 11. heinäkuuta 2017

Krakova - märät puut tuoksuvat

Ajetaan ratikalla Nowa Hutaan, kommunismin mallikaupunkiin, odotetaan valtavia kerrostalokolosseja, mutta löydetäänkin kuvataiteilija Jan Matejkon kesähuvila, puisto, lammen rannalta festarit, kirkko ja luostari. Istutaan luostarin pihalla ja sunnuntaimessu kaikuu kovaäänisistä holvikaarien reunustamalle pihamaalle. Raitiovaunu syöksyy maan alle ja hetken päästä ollaankin taas vanhassa kaupungissa, levähdetään linnan pihalla, ukkonen kumisee ja pian lohikäärmeet syöksevät katoilta vettä, hääpari kulkee märän linnanpihan poikki, etsitään kauneimmat kahvilat ja ravintolat, ostetaan kortteja, kuljetaan saippuakuplien alta, juodaan espressoa, meillä on jo kantapaikat, joutsenilla kaksi poikasta ja maassa makaa raitiovaunun yliajama kyyhkynen, kävellään sateen jälkeisessä puistossa, märät puut tuoksuvat, kukkulan huipulta näkee koko kaupungin, iltausvaan katoavat korkeat kerrostalot, jossain tuolla vanha mies istuu shakkilaudan vieressä ja miettii seuraavaa siirtoaan ja kantakahvilan tarjoilija kerää tyhjät oluttuopit pöydistä hevoskastanjan alta. Vielä käydään synagogassa, bongataan hautakivistä ja sillan lukoista nimiä. Viimeisenä aamuna istun parvekkeella, katselen savupiippujen rivistöjä ja taivaalla liitäviä pääskysiä. Kaikkea tätä, mikä oli hetken aikaa meidänkin.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Krakova - kuljetaan ilman karttaa, sillalla lentävät tulikärpäset

Sovitaan tapaamispaikaksi kahvila, kuljetaan ilman karttaa, eksytään, löydetään, levätään puiston penkillä, kavutaan kirkon tornin koskettamaan kelloa, käydään runoilijoiden haudoilla, muistellaan edellistä käyntiä täällä 13 vuotta sitten, luetaan kirjoja, kirjoitetaan kirjoja , juodaan minttulimonadia, kävellään Veikselin vartta, löydetään Krakowska-katu ja tiedetään jälleen, missä ollaan, istutaan parvekkeella ja katsellaan puluja, juodaan kahvia, käydään kaupassa ostamassa leipää ja tomaatteja, ihaillaan koiria ja ikävöidään omaa, ajellaan maaseudulle, opetellaan sanomaan puolaksi kiitos, syödään savustettua kalaa, kiivetään kukkuloille, seikkaillaan luolissa, katsellaan linnoja, kävellään metsässä, puut humisee, hiiri juoksee polun poikki, luolan katosta tihkuu vettä, ajetaan takaisin, käydään Schindlerin tehtaalla, kaikki nämä lapset, naiset ja miehet, miten heidän lopulta kävi, vuokrataan fillarit, poljetaan Veikselin vartta, päädytään kansallissankarin muistomerkille, laskeudutaan suolakaivokseen, kappelin kruunuissa kimmeltävät suolakristallit, löydetään sattumalta kaupungin paras intialainen, kävellään leppeässä kesäillassa, kynttilät palavat baareissa, poiketaan kahteen - sillalla lentävät tulikärpäset.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Krakova - puolankielisiä huutoja, kyyhkysten kujerrusta

Herään Krakovassa, viisi metriä korkean huoneen parvella. Tuulenvire heiluttaa keittiön valkoisia valoverhoja, kaukaa kuuluu ratikan jylinä, puolankielisiä huutoja, kyyhkysten kujerrusta. Kello on vähän yli kahdeksan. Keitän vettä, teen murukahvia, pujahdan parvekkeelle lukemaan. Koira haukkuu jossain alhaalla.
On aikaa olla, rakastua rauhassa tähän kaupunkiin. Mietin, valloittaako se sydämeni ja sieluni, rakastummeko me toisiimme vai jääkö kaupunki vieraaksi, emme ehkä opikaan ymmärtämään toisiamme. Sillä sellaisia kaupungit ovat, toiset ovat yhdentekeviä, toiset ovat miellyttäviä mutta eivät mieleenpainuvia, toiset jäävät vieraiksi, vaikka toivoisikin jotain muuta. Joihinkin kaupunkeihin haluaa palata aina uudestaan, toiset on kerralla nähty ja koettu.
Helteisiltä kaduilta pujahdamme pieniin kahviloihin. Kivilattiat, itämaiset matot, pitsiliinat, ruusut pulloissa, mustavalkovalokuvat, tuulettimet, viininpunaiset tapetit, jugendtyyliset kattokruunut, jykevät pöydät, valkoiset kynttilät. Kaksi vanhaa herraa vastapäätä, toisella silmä mustana.
Istumme puistoissa, portailla, penkeillä, kirkoissa ja kahviloissa. Kävelemme, kävelemme ja kävelemme. Niin otamme tämän kaupungin haltuun, askel askeleelta.